Sisustussuunnittelijan käyttö on yleistynyt kodin remonteissa. Ammattilaisen neuvojen avulla pääsee toivottuun lopputulokseen ja säästyy turhilta virhevalinnoilta. Saimme tutustua helsinkiläisen nuoren miehen Vallilassa sijaitsevan asunnon muutokseen kaksiosta avaraksi yksiöksi.

Suunnittelu

Helsingin Vallilassa sijaitseva 49m²:n kahden huoneen huoneisto kaipasi remonttia ja samalla se haluttiin avartaa isoksi yksiöksi. Apuun pyydettiin Aleksi Heiskanen ja Niko Korteaho A&A Designista. Suunnittelun lähtökohtana oli keittiön ja makuu-/olohuoneen välisen seinän purku.

 

Asiakkaan toivomuksen mukaan huoneistosta suunniteltiin tummanpuhuva. Seinämateriaaleina on käytetty raakapuuta ja suurin osa seinistä maalattiin tummanharmaalla. Valoa tummaan asuntoon tuotiin talon alkuperäisen lankkulattian kautta, joka paljastui purkutöiden yhteydessä. Lankkulattia maalattiin kiiltävän valkoisella Betoluxilla, joka heijastaa valoa kauniisti.

 

Keittiöstä haluttiin uniikki ja maskuliininen. Kappien oviksi valittiin mustaa lasia ja mustaa puuta. Asukas rakensi itse keittiön betonitason.

 

– Teemme asiakkaalle sisustussuunnitelman 3D muodossa, jossa materiaalit, sävyt ja tuotteet on suunniteltu, mutta asiakas itse etsii tuotteet ja toimittajat. Tällöin kaupassa juokseminen siirtyy asiakkaalle, kuten tässä kyseisessä kohteessa, kertoo toimitusjohtaja Aleksi Heiskanen A&A Designista. Toki palvelemme myös hankinnoissa, jos asiakas niin haluaa.

 

Toteutus

Asukas toteutti kohteen remontin itse suunnittelutoimiston 3D-mallinnusten, 3D-kuvakaappausten, leikkausten ja pohjakuvien pohjalta.

 

Toteutus aloitettiin purkutöillä. Seinän lisäksi asunnosta purettiin viisi kerrosta lattiamateriaaleja ennen kuin lankkulattia lopulta paljastui. Kattoon laitettiin parrua, joihin asennettiin LED-valaistus. Parrua käytettiin myös parven kaiteissa.

 

Lisäsäilytystilan tarpeeseen parven alapuolelle suunniteltiin vetolaatikko, kertoo Aleksi Heiskanen.

 

Keittiö ennen…

…ja jälkeen remontin.

Olohuone ennen…

…ja jälkeen remontin.

 

www.aadesign.fi

 

Teksti: Maija-Riitta Mustonen

Kuvat: A&A Design / Tommi Hynynen

Kaunis ja valoisa kaksio Helsingin Meilahdessa on remontoitu lämminhenkiseksi ja persoonalliseksi kodiksi, jossa on tehokas pohja ja kaikki mukavuudet. 

Vaaleat pinnat korostavat mustaa keittiönkaapistoa sekä ikkunaa ympäröivää tiilipintaa. Harkittu ja tyylikäs sisustus täydentää viihtyisän ja levollisen huoneen tunnelman. Vanha johtokela toimii mainiosti sohvapöytänä.

 

Avohyllyt tiilireunuksineen on yksi monista kauniista yksityiskohdista keittiössä. Mustat raidat yläkaapeissa piristävät yleisilmettä. 

 

Syvennykseen tehty suurempi hyllykkö on saanut taustaseinälle tumman korostepinnan, jota vaaleat puuhyllyt tuovat upeasti esille valojen kanssa.

 

Makuuhuoneessa on keski-eurooppalainen tunnelma tummien kattopalkkien myötä. Suuri industrial-tyylinen kattovalaisin yhdessä epäsymmetrisen tiiliseinän kanssa tuovat tilaan rouheaa fiilistä. Vanha maaleista puhdistettu ovi toimii näyttävänä sängynpäätynä.

 

Koti on myynnissä täällä

 

Katso Oikotie Asunnoista lisää myynnissä olevia asuntoja Meilahdesta. 

Arabianrannassa sijaitsee loft-asunto, joka tekee vaikutuksen. Tarkoin harkittu värimaailma, laadukkaat materiaalivalinnat sekä tyyliin sopiva sisustus luovat upean tunnelman tähän kotiin. 

Musta palkki, kaiteet ja portaikko tuovat tehdasmaisen fiiliksen tilaan. Vaalea laattalattia, pari betonimaista seinäpintaa yhdessä valkoisten seinien kanssa korostavat mustia yksityiskohtia sisustuksessa. Modernissa keittiössä musta työtaso tuo sopivasti kontrastia valkoiselle kaapistolle. Smegin musta jääkaappipakastin sopii tilaan täydellisesti. Kankaalla päällystetyt tuolit tuovat sopivasti pehmeyttä oleskelutilaan.  

 

Viisi metriä korkea huonetila suurine ikkunoineen antaa olohuoneelle huikeat puitteet ja runsaasti valoa. Punainen itämainen matto ja vaalean beige sohva lämmittävät mustavalkoista sisustusta. Artekin seeprakuvioinen nojatuoli on klassikko.

 

Makuuhuone on rakennettu parvelle keittiön yläpuolelle. Rauhallinen kokonaisuus syntyy vaaleista sävyistä ja kauniista vuodevaatteista. Kokolattiamatto ja vaatehyllyt peittävä verho antavat pehmeän ja levollisen vaikutelman.  

 

Eteisen naulakko on toteutettu metallinvärisellä säädettävällä hyllyjärjestelmällä. Tyylikäs valinta. Kattovalaisin on hauskasti

 

Parvekkeen seinältä löytyy veikeä kollaasi linnunpönttöjä. Kodin tyyli jatkuu varmalla maulla myös ulkotilassa.   

 

Koti on myynnissä täällä

Katso Oikotie Asunnoista lisää Arabianrannassa myynnissä olevia asuntoja. 

Vaasassa sijaitsee arkkitehtitoimiston suunnittelema kutsuva omakotitalo, jossa yhdistyy selkeä suomalainen arkkitehtuuri ja lämmin Värimeren tunnelma.

Puiset yksityiskohdat sekä talon pehmeä väri yhdessä puisen lipaston ja ruukkujen kera vievät ajatukset Välimerelle.

 

Tilavassa keittiössä on eurooppalaista maalaiskeittiön fiilistä, jota luovat laattalattia, työskentelytasot ikkunan alla, kupariset kattilat seinällä ja suuri puupöytä. Tammiset keittiönkaapit ja modernit kodinkoneet tekevät huoneesta modernin.

 

Verhot ja tyynyt tuovat alakerran oleskelutilaan väriä ja ilmettä. Tapiovaaran kauniit Madamoiselle-tuolit ovat hyvä pari mustalle kamiinauunille. Puiset huonekalut ja kattoparrut jatkavat Välimeren tunnelmaa.

 

Yläkerrassa lattiamateriaali on vaihtunut puuhun. Valkoisen ja sinisen sävyt huonekaluissa ja tekstiileissä muodostavat rauhallisen ja tyylikkään kokonaisuuden. Valon liikkuminen tilassa eri vuorokaudenaikoihin on maksimoitu mm. yläikkunoilla.

 

Makuuhuoneessa on levollinen tunnelma. Doctor Designin kaunis Vuolle –riippuvalaisin on suuresta koostaan huolimatta kevyen oloinen.

 

Ulkoa löytyy osittain katettu rauhaisa tila, jossa viettää aikaa tai juoda kahvit. 

 

Koti on myynnissä täällä

Katso Oikotie Asunnoista lisää myynnissä olevia omakotitaloja Vaasasta. 

 

Pelkistetty tyyli, mustavalkoinen värimaailma ja designkalusteita. Niistä on kaunis nykyaikainen perhekoti tehty. 

Pelkistetty sisustus sopii täydellisesti moderniin kivitaloon, jonka mustavalkoista sisustusta on harkitusti pehmennetty harmaan sävyillä.

 

Lähes kuuden metrin huonekorkeus antaa olohuoneelle reilusti tilan ja avaruuden tunnetta, jota suuret ikkunat ja valkoiset pinnat vielä korostavat entisestään. Mustat huonekalut ja mustavalkoiset valokuvat sekä viherkasvit antavat sisustukseen tarvittavaa kontrastia ja väriä.

 

Olohuoneesta avautuu ruokailutila ja avokeittiö. Harmaa laskosverho sekä musta korkea Aarnion Rocket jakkara poikkeavat muuten valkoisesta värimaailmasta. Nummen suunnittelema Lokki-valaisin ja Jacobsenin Seiska-tuolit ovat luotettavia designklassikoita, jotka sopivat modernin ajattomaan sisustukseen.

 

Pitkä musta penkki ja tumma matto korostavat pehmeiden tekstiilien kera vaalean makuuhuoneen levollista tunnelmaa. Höyhenvalaisin on kuin piste i:n päälle.

 

Kodin selkeä ja moderni tyyli jatkuu myös lastenhuoneissa, joiden kauniit seinävärit tuovat mustavalkoisen teeman tyylikkäästi esille.

 

Työ-/vierashuoneessa String-hyllylle asetellut kirjat tuovat väriä tilaan. Kirjoituspöydän ylle on kiinnitetty valkoisia ja harmaita Norman Copenhagenin Pocket-säilyttimiä.

 

Koti on myynnissä täällä

Katso lisää Espoossa myynnissä olevia vastaavankokoisia koteja Oikotie Asunnoista