Ruokapöytä on lähes jokaisen kodin keskipiste. Pöydän, ison tai pienen, ympärille kokoonnutaan nauttimaan päivän ateriat ja vaihtamaan perheen kuulumiset. Sen ympärille kokoonnutaan ystävien kesken jakamaan ilot ja surut. Kodin kalustustarpeita pohdittaessa sanotaan usein, ettei kalusteita, esim. vuoteita, tarvitse hankkia vieraita varten. Ruokapöytää valittaessa kannattaa kuitenkin varata muutama lisäpaikka vieraille ja ystäville.

Suomalainen puuosaaminen on aina ollut arvossaan. Sitä ei ole heilauttanut muovit, metallit eikä muut materiaalit. Joskus puisten huonekalujen asema on ollut hiukan taka-alalla, mutta nyt puu on taas muodikas. Ruokailutiloja komistavat näyttävät uniikit ruokapöydät.

 

Hakola Oy:n valmistama Woody-pöytä edustaa pohjanmaalaista puusepänperinnettä parhaimmillaan. Woody-pöydän on suunnitellut Annaleena Hämäläinen. Materiaalivaihtoehdot Woody-pöydässä ovat suomalainen lehtikuusi, tammi tai saarni.

 

– Jokainen Woody-pöytä on puusepän käsin paksuista puulankuista valmistama uniikki tuote, kertoo Hakola Oy:n luova johtaja Annaleena Hämäläinen. Hämäläinen kuuluu nuoreen, uuteen suunnittelijasukupolveen, joka on ottanut vastuuta suomalaisen huonekaluteollisuuden tulevaisuudesta.

 

Pöydän jalkarakenne on sorvattua, valkoiseksi maalattua koivua, eikä vie liikaa huomiota upealta kannelta. Woody-pöytä on puuseppä Petri Karjalaisen käsin Jurvassa valmistama taidonnäyte. Pöydät vakiokoot ovat 220cmx90cm, 250cmx90cm ja 280cmx90cm. Pöytää on saatavana tilauksesta myös omilla mitoilla.

 

Annaleena Hämäläisen suunnittelema Woody-sohvapöytä pääsi Habitare 2015 -messujen Toimittajien Tusinaan.

 

Muotoilija Jukka Setälän Boknäsille suunnittelema Touko-pöytä on moderni ja sirolinjainen, vaikka onkin kookas.

 

Touko-pöytä valmistetaan tammesta, koko 280cm x 100cm ja pöydän korkeus on 74cm.

 

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Pirkka-kalustesarja on yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista kalustesarjoista. Vuonna 1955 suunniteltu Pirkka mukailee kepeästi suomalaisia talonpoikaishuonekaluja.

Taso on petsattua massiivimäntyä ja runko lakattua massiivikoivua. Kokovaihtoehdot 120cm x 70cm, 150cm x 80cm, 180cm x 80cm.

 

Artekille Ronan & Erwan Bouroullec suunnittelema Kaari pöytä edustaa uutta modernia linjaa. Runko on massiivitammea ja terästä, pöytätasoa saa linoleumista tai laminaatista. Yhdistelmävaihtoehtoja löytyy useita. Pöytätason koko on 200cm x 85cm.

 

Artekin klassikko Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema pöytä 86 toimii aina. Materiaalivaihtoehtoina on koivu ja laminaatti. Pöydän koko on 210cm x 100cm. Pöydän ympärillä on Alvar Aallon suunnittelema tuoli 611.

 

Nikarin Café Basic –pöytä on Jenni Roinisen suunnittelema. Pöytää saa saarnesta ja tammesta. Pöydän pituusvaihtoehdot ovat 180cm, 240cm ja 300cm ja leveysvaihtoehdot ovat 80cm, 90cm ja 100cm.

 

Stringin kirjahylly on designklassikko, jota ei tarvitse sen kummemmin esitellä. Suunnittelija ja arkkitehti Nisse Strinning suunnitteli suositun hyllyn jo vuonna 1949. Vasta tänä vuonna oli String ensimmäistä kertaa edustettuna maailman suurimmassa designtapahtumassa - Milanon messuilla.

Stringille historiallisen messuesillepanon suunnitteli Lotta Agaton ja sen keskipisteessä oli suosittu Pocket-hylly, joka tänä vuonna juhlii 10 v. synttäreitä.

 

Nisse Strinning ehti suunnitella Pocket-hyllyn juuri ennen kuolemaansa vuonna 2005.

 

Synttäreiden kunniaksi lanseerattiin Pocket-hylly kokonaan teräksisenä ja sen suunnitteli Mats Theselius.

 

Kyseessä on rajoitettu erä – Pocket-hyllyn teräsversiota valmistetaan vain 2015 kappaletta, joissa kaikissa kaiverretut sarjanumerot. Teräsviimeistelyn ansiosta String-hylly soveltuu nyt ensimmäistä kertaa myös ulkokäyttöön.

 

Paljon onnea Pocket-hylly!

 

Pitkä kaamosaika ja neljä vuodenaikaa edellyttävät meille pohjolan asukkaille monenlaisia vaatteita ja jalkineita erilaisiin sääolosuhteisiin. Tämä laittaa eteisen säilytystiloille suuren haasteen. Kaappitilojen lisäksi eteistilaan voi laittaa kevyemmän naulakon, johon voi ripustaa vierailijan takin. Kauniin muotoilun ansiosta kevytrakenteiset naulakot ovat kuin taide-esineitä, silloin kun niillä ei ole säilytystarvetta.

Kevytrakenteiset naulakot sopivat hyvin tilapäissäilytykseen, sillä ne ovat kauniita myös sinällään. Muotoilija Bette Eklundin BEdesignille suunnittelemaa Lume – naulakko on metallirakenteinen ja sitä saa erikokoisina. Värivaihtoehtoina löytyy musta ja valkoinen.

 

Muotoilija Laura Väreen Nordic Hysterialle suunnittelema Triangle – naulakko on valmistettu puusta ja metallista. Naulakkoa ja kenkätelinettä saa yhdistelmissä koivu/valkoinen metalli ja tammi/musta metalli.

 

Nordic Hysterian Triangle – naulakko ja hauskat Eikun- ja Lenkki – vaatepuut, jotka ovat Pentti Hakalan suunnittelemia.

 

Muotoilija Laura Väreen suunnittelema Rectangle – kenkäteline ja muotoilija Tapio Anttilan suunnittelemat Lippa – kenkälusikat ovat Nordic Hysterian tuotantoa ja toimiva pari.

 

Nordic Hysterian kaunis ja linjakas Siipi – vaateripustin on Tapio Anttilan käsialaa.

 

Tanskalaisen Ferm Livingin vaatetangot ovat nerokkaat yksinkertaisia.

 

Hayn kolmijalkaista Loop – vaaterekkiä valmistetaan useita eri kokoja sekä mustana että valkoisena.

 

Viherkasvien trendi kotien sisustuksessa jatkaa edelleen vahvana ja onneksi kukkaruukkujen valikoima on nykyään ihastuttavan laaja. Jokaiseen kotiin ja sisustustyyliin löytyy varmasti se oikea ruukku. Toimitus keräsi alle omia suosikkejaan.

Jos kaipaat jotain uutta, niin kokeile paperipussia perinteisen ruukun sijaan. Pieni valkoinen paperipussi on 100% orgaanista paperia. Tekstiä löytyy pussin molemmin puolin sekä ranskaksi että englanniksi. Hinta 4,75 e, Ellos.

 

Suuremman kasvin ruukun voi piilottaa ruskeaan paperipussiin, jonka tilavuus on jopa 66 litraa. Hinta 12,60 e, Ellos.

 

Metalliseen Plant Boxiin mahtuu viherkasvien lisäksi vaikkapa kirjoja, lehtiä tai leluja. Moderni ja monipuolinen kukkapöytä voidaan sijoittaa seinän viereen, ikkunan eteen tai tilanjakajaksi. Valmistaja Ferm Living, useita värivaihtoehtoja. Hinta 199 e, Finnish Design Shop.

 

Tummanharmaa terrakottaruukku sitaatilla on yksinkertaisen kaunis ja rouhea. Valmistaja Ernst Kirchsteiger. Hinta 12 e, Royal Design.

 

Design Lettersin tyylikästä kukkaruukkua koristaa kirjan P (kuten Plants) Arne Jacobsenin klassisella typografialla. Hinta 42 e, Scandinavian Design Center.

 

Tunnetun suunnittelijan Ilse Crawfordin Sinnerlig-sarjaan kuuluu erimuotoisia ruukkuja kahdessa eri koossa. Hinta 3,99e (pieni), IKEA.

 

Kuviopintaiset pyöreät ruukut valkoisena ja kultaisena tuovat ylellistä fiilistä kotiin. Hinta 14,99 e, H&M.

 

Kaunis sommitelma syntyy erivärisistä ja -kokoisista betoniruukuista. Valmistaja Ferm Living. Hinta 36 e (vaaleanharmaa pieni), Finnish Design Shop.

 

Wire Pot -ruukku on suunniteltu käyttäväksi yhdessä saman sarjan telineen kanssa. Näyttävä kokonaisuus syntyy helposti. Valmistaja Menu. Hinta 54,90 e (ruukku), Finnish Design Shop.

 

OYOYn yksinkertainen ja näyttävä Pif Paf Puf –amppeli on monikäyttöinen. Kasvin sijaan siinä voi myös säilyttää kodin pikkutavaraa tai pehmoleluja. Hinta 64 e, Domdom.

 

Huonekalumessut ovat siinä mielessä kivoja, että sieltä ei bongata pelkästään uutuuksia vaan löydetään uudelleen joskus unohtumaan päässeitä kivoja juttuja. Minulle kävi Tukholmassa näin rottinkikalusteiden osalta – olin unohtanut, miten kivoja ne itseasiassa ovatkaan

Sain tällaisen ”ahaa-elämyksen” vieraillessani tanskalaisen Sika-designin osastolla. Kuulemma osastolle tulleet suomalaiset saattoi tunnistaa hymystä, jonka yrityksen nimi aiheutti. Kyseinen nimi liittyy kyllä eläimeen, muttei sikaan vaan japaninhirveen, joka on englanniksi ”sika deer”

 

Sika-design perustettiin jo 1940-luvulla ja vuosien varrella on kyseinen perheyritys kasvanut tunnetuksi rottinkikalusteiden valmistajaksi. Vuonna 2012 Sika-design lanseerasi Ikoni-malliston, joka on suunniteltu 50-luvulla ja luotu sellaisten nimien toimesta kuten Arne Jacobsen, Viggo Boesen, Franco Albini ja Jørgen Ditzel.

 

Vaikka rottinkikalusteita ajatellaan usein puutarhakalusteina, sopivat ne mainiosti myös sisätiloihin. Niiden etuna on myös se, että muodokkuutensa lisäksi vaikuttavat ne samalla myös ilmavilta. Kun lepotuolin hankinta tulee seuraavan kerran ajankohtaiseksi, mietin ihan vakavissani rottinkia.

 

Teksti: Agneta Land-Koskinen

Kuvat: Sika Design

 

Lue lisää: 

Koti esittelyssä: Nykydesignia ja klassikoita 70-luvun kodissa

DIY: Tuunaa puiset jakkarat persoonallisiksi