Vuonna 2010 yksiön Rovaniemellä sai keskimäärin noin 56 000 eurolla. Vuonna 2015 vastaavasta yksiöstä joutui maksamaan noin 58 000 euroa.
Vertailtaessa hintoja Helsingin hintoihin havaitaan, että vuonna 2010 Helsingistä sai yksiön vuonna 150 000 eurolla ja vuonna 2015 noin 180 000 eurolla. Hintaerot ovat valtavia.

Opiskelijoiden suosimista alueista voimakkainta yksiöiden hintojen nousu vuosien 2010 ja 2015 välillä on ollut Rovaniemen Rantavitikassa (44,9 %). Vastaavasti Rovaniemen keskustan alueella hinnat ovat pysyneet liki samalla tasolla viiden vuoden ajan.

Koko Rovaniemen alueella hinnat ovat nousseet vuosien 2010 ja 2015 välillä vain 3,5 %.

Vuosien 2007 ja 2015 välillä yksiöiden hinnat ovat nousseet Rovaniemellä 11,1 %.

Opiskeluaikana voi kerryttää pesämunaa

Opiskelija-asuntojen saatavuus on vuodesta toiseen ollut melko rajallista ja opiskelija päätyy useimmiten hakemaan vuokra-asuntoa vapailta markkinoilta. Vuokra-asunto on hyvä ja joustava ratkaisu opiskelijalle, mutta vuokramarkkinoiden tiukan tilanteen vuoksi usea perhe pohtii pienen asunnon ostoa. Tilastojen ja hintakehityksen ennusteiden valossa ostaminen on isoilla opiskelupaikkakunnilla edelleen hyvä ja taloudellisesti kannattava vaihtoehto.

Myynnissä olevia yksiöitä Rovaniemeltä löydät Oikotie Asunnoissa.

Vuokrattavissa olevia yksiöitä Rovaniemeltä löydät Oikotie Asunnoissa.

 

Lähde: Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelu

 

Vuonna 2010 yksiön Tampereella sai keskimäärin noin 86 000 eurolla. Vuonna 2015 vastaavasta yksiöstä joutui maksamaan noin 101 000 euroa. Vertailtaessa hintoja Helsingin hintoihin havaitaan, että vuonna 2010 Helsingistä sai yksiön vuonna 150 000 eurolla ja vuonna 2015 noin 180 000 eurolla. Hintaerot ovat valtavia.

Opiskelijoiden suosimista alueista voimakkainta yksiöiden hintojen nousu vuosien 2010 ja 2015 välillä on ollut Kissanmaan (35,0 %), keskustan (25.5 %) ja Kalevan (23,7 %) alueilla. Hervannassa (13,4 %) ja Amurissa (6,6 %) hintojen nousu on selvästi pienempää.   

Koko Tampereen alueella yksiöiden hinnat ovat nousseet vuosien 2010 ja 2015 välillä 17,6 %.

Vuosien 2007 ja 2015 välillä yksiöiden hinnat ovat nousseet Tampereella 36,9 %.

Opiskeluaikana voi kerryttää pesämunaa

Opiskelija-asuntojen saatavuus on vuodesta toiseen ollut melko rajallista ja opiskelija päätyy useimmiten hakemaan vuokra-asuntoa vapailta markkinoilta. Vuokra-asunto on hyvä ja joustava ratkaisu opiskelijalle, mutta vuokramarkkinoiden tiukan tilanteen vuoksi usea perhe pohtii pienen asunnon ostoa. Tilastojen ja hintakehityksen ennusteiden valossa ostaminen on isoilla opiskelupaikkakunnilla edelleen hyvä ja taloudellisesti kannattava vaihtoehto.

Lähde: Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelu

 

Myynnissä olevia yksiöitä Tampereelta löydät Oikotie Asunnoissa.

Vuokrattavissa olevia yksiöitä Tampereelta löydät Oikotie Asunnoissa.

 

Vuonna 2010 yksiön Turussa sai keskimäärin noin 76 000 eurolla. Vuonna 2015 vastaavasta yksiöstä joutui maksamaan noin 89 000 euroa. Vertailtaessa hintoja Helsingin hintoihin havaitaan, että vuonna 2010 Helsingistä sai yksiön vuonna 150.000 eurolla ja vuonna 2015 noin 180 000 eurolla. Hintaerot ovat valtavia.

Opiskelijoiden suosimista alueista voimakkainta yksiöiden hintojen nousu vuosien 2010 ja 2015 välillä on ollut Martin alueella (20,8 %) ja Nummen alueella (20,5%). Itäisen keskustan (16,6 %) ja Itäharju-Kupittaa alueella (20,5 %) hintojen nousu on ollut selvästi maltillisempaa.   

Koko Turun alueella yksiöiden hinnat ovat nousseet vuosien 2010 ja 2015 välillä 17 %.

Vuosien 2007 ja 2015 välillä yksiöiden hinnat ovat nousseet Turussa 34,2 %.

Opiskeluaikana voi kerryttää pesämunaa

Opiskelija-asuntojen saatavuus on vuodesta toiseen ollut melko rajallista ja opiskelija päätyy useimmiten hakemaan vuokra-asuntoa vapailta markkinoilta. Vuokra-asunto on hyvä ja joustava ratkaisu opiskelijalle, mutta vuokramarkkinoiden tiukan tilanteen vuoksi usea perhe pohtii pienen asunnon ostoa. Tilastojen ja hintakehityksen ennusteiden valossa ostaminen on isoilla opiskelupaikkakunnilla edelleen hyvä ja taloudellisesti kannattava vaihtoehto.

Lähde: Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelu

 

Myynnissä olevia yksiöitä Turusta löydät Oikotie Asunnoissa.

Vuokrattavissa olevia yksiöitä Turusta löydät Oikotie Asunnoissa.

 

Vuonna 2010 yksiön Vaasassa sai keskimäärin noin 65 000 eurolla. Vuonna 2015 vastaavasta yksiöstä joutui maksamaan noin 85 000 eurolla. Vertailtaessa hintoja Helsingin hintoihin havaitaan, että vuonna 2010 Helsingistä sai yksiön vuonna 150 000 eurolla ja vuonna 2015 noin 180 000 eurolla. Hintaerot ovat valtavia.

Opiskelijoiden suosimilla alueilla voimakkainta yksiöiden hintojen nousu vuosien 2010 ja 2015 välillä on ollut keskustan Vöyrinkaupungin ja Hietalahden alueilla (27,2 %). Myös Palosaaren alueella hinnat ovat nousseet (25,7 %).  

Koko Vaasan alueella yksiöiden hinnat ovat nousseet vuosien 2010 ja 2015 välillä 30,9 %.

Vuosien 2007 ja 2015 välillä yksiöiden hinnat ovat nousseet Vaasassa 54,1 %.

Opiskeluaikana voi kerryttää pesämunaa

Opiskelija-asuntojen saatavuus on vuodesta toiseen ollut melko rajallista ja opiskelija päätyy useimmiten hakemaan vuokra-asuntoa vapailta markkinoilta. Vuokra-asunto on hyvä ja joustava ratkaisu opiskelijalle, mutta vuokramarkkinoiden tiukan tilanteen vuoksi usea perhe pohtii pienen asunnon ostoa. Tilastojen ja hintakehityksen ennusteiden valossa ostaminen on isoilla opiskelupaikkakunnilla edelleen hyvä ja taloudellisesti kannattava vaihtoehto.

Lähde: Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelu

Myynnissä olevia yksiöitä Vaasasta löydät Oikotie Asunnoissa.

Vuokrattavissa olevia yksiöitä Vaasasta löydät Oikotie Asunnoissa.

Vuonna 2010 yksiön Helsingissä sai keskimäärin noin 145 000 eurolla. Vuonna 2015 vastaavasta yksiöstä joutui maksamaan jo reilut 180 000 euroa.
Vertailtaessa hintoja Tampereen hintoihin havaitaan, että vuonna 2010 Tampereelta sai yksiön vuonna 2010 noin 86 000 eurolla ja vuonna 2015 noin 100 000 eurolla.

Helsingin hintakehityksessä on merkittäviä kaupunginosakohtaisia eroja

Opiskelijoiden suosimista alueista voimakkainta yksiöiden hintojen nousu vuosien 2010 ja 2015 välillä on ollut Herttoniemessä (37,2 %). Seuraavina tulevat: Vallila (34 %), Pohjois-Haaga (27,5%), Kallio (25,6 %), Oulunkylä (25,3 %) , Lauttasaari (25,3 %) ja Kannelmäki (24,8 %).

Maltillisinta hintojen nousu on vastaavasti ollut Rastilassa (10,9 %), Malminkartanossa (12,1 %) ja Malmilla (12,6 %).

Koko Helsingin osalta hintojen nousu on vuosien 2010 ja 2015 välillä ollut 23,6 %.

Vuosien 2007 ja 2015 välillä yksiöiden hinnat ovat nousseet Helsingissä 57,3 %.

Junarata, Länsimetro ja kauppakeskusten läheisyys nostavat hintoja Espoossa

Opiskielijoiden suosimista alueista yksiöiden hinnat ovat nousseet voimakkaimmin Espoon Leppävaarassa (31,7 %) ja Matinkylässä (28,5 %). Maltillisinta hintojen nousu on vastaavasti ollut Otaniemessä (13,3 %) ja Espoon Keskuksen ja Kirstinmäen alueella (17,4 %).

Koko Espoon osalta hintojen nousu on vuosien 2010 ja 2015 välillä ollut 21,4 %.

Vuosien 2007 ja 2015 välillä yksiöiden hinnat ovat nousseet Espoossa 39,4 %.

Vantaalla hintojen nousu on ollut maltillisempaa

Opiskelijoiden suosimista alueista Vantaalla yksiöiden hinnat ovat nousseet eniten Tikkurilassa (23,6 %) sekä Hiekkaharjun ja Simonkylän alueilla (21,1 %). Vastaavasti Myyrmäen ja Louhelan alueella hinnat ovat nousseet vain 12,8 % ja Martinlaaksossa 16 %.

Koko Vantaan osalta hintojen nousu vuosien 2010 – 2015 välillä on ollut 19,9 %.

Vuosien 2007 ja 2015 välillä yksiöiden hinnat ovat nousseet Vantaalla 42,1 %.

Opiskeluaikana voi kerryttää pesämunaa

Opiskelija-asuntojen saatavuus on vuodesta toiseen ollut melko rajallista ja opiskelija päätyy useimmiten hakemaan vuokra-asuntoa vapailta markkinoilta. Vuokra-asunto on hyvä ja joustava ratkaisu opiskelijalle, mutta vuokramarkkinoiden tiukan tilanteen vuoksi usea perhe pohtii pienen asunnon ostoa. Tilastojen ja hintakehityksen ennusteiden valossa ostaminen on isoilla opiskelupaikkakunnilla edelleen hyvä ja taloudellisesti kannattava vaihtoehto.

Lähde: Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelu

Myynnissä olevia yksiöitä Helsingistä, Vantaalta ja Espoosta löydät Oikotie Asunnoissa.

Vuokrattavissa olevia yksiöitä Helsingistä, Vantaalta ja Espoosta  löydät Oikotie Asunnoissa.